tiistai 24. toukokuuta 2011

Lohja kakkosnelonen 2011




Tuli käytyä ensimmäistä ja viimeistä kertaa Lohjan kakkosnelosessa. Viimeistä kertaa siksi, että erittäin todennäköisesti sitä ei enää ensi vuonna järjestetä, kiitos siitä byrokraatikoille.

Lyhyesti, kyseessä on aivan mahtava hyväntekeväisyystapahtuma ja yksi pyöräilyn päätapahtumista Suomessa. Idea on, että kerätään joukkue ja kierretään rataa metsässä 24 tuntia niin, että yksi tai useampi joukkueesta on koko ajan radalla. Kaikki tuotot menevät lyhentämättöminä HUS:in lasten sairaalalle ja Lohjan yksikölle tjsp. Joka tapauksessa hyvää tuli tehtyä niin, että meinaa pakahtua omahyväisyyteen.

Joukkueemme oli nimeltään TMS Kassikotkat ja itse toimin kapteenina. Joukueessa ajoivat lisäksi Heikki, Serveri, Ossi, ET ja Joope joka toimi myös joukkueemme mekaanikkona.
Kokemusta 24 tunnin ajoista löytyy lähinnä Kangasalan24h tapahtumasta, mutta Lohja24 erosi huomattavasti tästä.
Tärkein ero oli, että Lohjalla ei ajettu numero tangossa kilpaa. Ts. aikaa ei otettu eikä kierroksia laskettu. Toinen ero oli rata. Vaikka matka oli lähes sama (Lohjalla n.7km Kangasalla n.8km), oli Lohjan rata sunnuntaiajelua Kangasalaan verrattuna. Kangasalla rata oli todella vaativa ja rankka, sisältäen rankkoja nousuja sekä jatkuvaa juurakkoa ja kivikkoa. Lisäksi se numerolappu vie väkisinkin osan rentoudesta veks...
Lohjan rata taasen oli täyttä sunnuntaiajelua. Ei nousua, ei kivikkoa, ei teknistä pätkää vaan kovapintaista neulasränniä ja korkeintaan nakkimakkaran paksuista juurakkoa siellä täällä.


Oli jotenki outoa, että kierros ei tuntunut juuri missään, sitä vaan ajeli rauhassa ja nautti. Kangasalla taasen oli koko kroppa jo parin kierroksen jälkeen niin romuna, että hyvä kun kävelemään pystyi. Nyt teki mieli lähteä kierroksen jälkeen uudelle kierrokselle ja sen itseasiassa teinkin yöllä, kolme kertaa!
Numerolapun puuttumisesta huolimatta tuli toki itse kellotettua itselleen kierrosaikoja ja laskettua kierrokset. Koska kyseessä kuitenkin oli hyväntekeväisyys-/perhetapahtuma ei ihan absoluuttista maksimikierrosta pystynyt ajamaan. Radalla oli paljon lapsia ja muita ajajia, eikä hyviin tapoihin kuulunut ohitella heitä väkisin. Eli takana piti roikkua niin kauan, että polku leveni ja ohituksen pystyi suorittamaan turvallisesti. Tämä saattoi tarkoittaa kilometrinkin roikkumista jonon hännillä. Mutta, ei vituttanut. Kun ei ollut sitä nummerolappua, niin oli jo valmiiksi asennoitunut rauhalliseen kruisailuun.

No, kymmenen kierrosta ajoin eli yhden yli tavoitteen. Tavoite oli ajaa yli 60 kilometriä eli 9 kierrosta. Paras aikani oli 21,47 jonka ajoin Specialized Stumpjumper FSR Elitellä. Omalla Kona Kula Dlx:lla ajoin 24,47 eli reilulla 1000 eurolla saa kolme minuuttia pois ajasta.
Lisäksi ajoin yhden kierroksen Jopolla noin 32 minuuttiin, mutta siitä voi ottaa muutaman minuutin pois koska matkalla tuli pidettyä muutama 'mehutauko'.









Koko Lohjan kohokohta oli tietenkin yöosuus. Valmistautuminen yöhön alkoi siten, että noin 19.00 -20.00 ajoin 'viimeisen' kierroksen, kävin suihkussa, söin hyvin ja huilailin. Asentelin valot rauhassa kypärään ja tankoon ja noin puoli kahdeltatoista kävin nukkumaan. Kello oli herättämässä puoli kahdelta, mutta käytännössä sain nukuttua vain tunnin. Tästä kiitos muille joukkueen jäsenille ketkä möykkäsivät ensimmäisen tunnin ja kävivät kyselemässä valoja, kameraa, kenkiä ja milloin mitäkin lainaksi vaikka yritin nukkua!
No, kello 0130 olin kärppänä pystyssä ja ulkona olikin pilkko pimeää. Lämpöä oli +5C, eli vaatetta sai laittaa kohtalaisesti. Luotin pitkiin succiksiin, shortseihin, aluspaitaan, pitkään ajopaitaan ja liiviin. Käsivarret ja varpaat hieman palelivat, muuten hyvä.

Ajaminen olikin sitten täyttä nautintoa. Muita kuskeja ei näkynyt eli sain rauhassa ajella pilkkopimeässä hiljaisessa metsässä, kostea ja viileä viima kasvoillani. Yöllä ajaminen on jotain sanoinkuvaamattoman mahtavaa. Koko maailma näyttää erilaiselta, itseasiassa sitä siirtyy ikään kuin toiseen maailmaan henkisesti. On vain hiljaisuus ja mustaa, lukuun ottamatta pientä ympyrän muotoista lampun valaisemaa kaistaletta.

Kun tuli ensimmäiseltä yökierrokseltani 'maaliin' päätinkin oikeastaan lähteä saman tien toiselle kierrokselle. Nopeasti hörppy Pepsi-pullosta ja takaisin metsään. Rauhassa ajelin noin 32 minuutin kierroksia ja kuten sanottu, vain nautiskelin. Auringon kajo alkoi tässä vaiheessa jo hieman näyttäytyä horisontista, mikä teki ajamisesta vielä hienompaa.
Kun tulin takaisin kierrokselta päätin, että ei kahta ilman kolmatta, mutta ensin pitää syödä.



Suuntasin siis noin kello kolmen aikaan Murtuneen Rungon ravintolaan ja tilasin kaksi lettua ja kupin kahvia. Tässä vaiheessa alkoi tulla hieman kylmä, mutta kahvi lämmitti hieman. Pakkasin vielä reppuuni kameran ja jalusta, aikeena ottaa kuvia pitkällä valotuksella muista kuskeista.
Ongelma oli vain se, että muita kuskeja ei juurikaan ollut tähän aikaan ajammassa. Laskujeni mukaan kolme kiersi rataa minun lisäkseni, mutta sain heidät kaikki ikuistettua filmille kuuden sekunnin valotuksella. Tässä vaiheessa alkoi oikeastaan olla jo valoisaa eli lamppuja ei enää tarvittu. Räpsin vielä pari kuvaa 'ahistaa' kohdasta, missä ajettiin kahden puun välistä todella ahtaasta raosta. Omasta tankoni mahtui noin vajaan tuuman toleranssilla menemään siitä, mutta kaarnan kuoriutumisesta pääätellen näin ei ollut kaikilla. Nukkumaan pääsin josku puoli viiden jälkeen ja tuolloin oli jo lähes valoisaa.

Kello soitti taas puoli kahdeksalta aamulla ja aamupalan jälkeen oli ohjelmassa kolme kierrosta maastoajelua. Aamiaiseksi söin kaksi juustoleipää ja tölkin batterya.
Eka kierros mentiin porukalla niin, että minä ajoin Jopolla. Tämä aiheutti ansaittua hilpeyttä muissa kuskeissa, mutta kyllä siinä monen hymy hyytyi kun painoin Jopolla ohi. Jopo nimittäin kulki yllättävän hyvin, vaikka se ei mikään helppo ajettava ollutkaan. Jalkoja ja käsiä hapotti niin pirusti mutta reipas puoli tuntia sihen meni. Tauot pois ja aika olisi ollut reilusti alle puoli tuntia.
Aamupäivällä ajelin vielä yhden kierroksen Joopen Sandersonilla ja viimeisen kierroksen ajelimme Joopen kanssa kahdestaan kruisailu vauhtia naatiskellen. Joope ajeli viimeisen kiekan Spessun 29 Epic Compilla, mikä oli hintaansa nähden hämmästyttävän keskinkertainen elämys.

Lohja24 oli oikeastaan juuri niin mahtava tapahtuma mitä kuvittelinkin. Kyseessä oli siis oikeastaa fillari-'festarit' siinä mielessä, että tunnelma oli rento, kukaan ei kisaillut hammpaat irvessä ja muutenkin meiniki oli kuin hevifestareilta, missä kaikki ovat yhtä perhettä.

Kaiken näköistä oheisohjelmaa oli halukkaille, esim. Lohjanjärven ympäripyöräily, maastolenkki Lohjan metsiin, maahantuojan tarjoamia koeajopyöriä (Ibis ja Specialized) sekä pyörän punnnitusta. Joopen Salsa muuten kellotti Lohjan keveimmmän maastopyörän tittelin itselleen 8.5 kilolla. Taisi olla ainut alle 9 kiloinen, tosin paikalla oli parikin alle kymppikiloista täysjoustoa(!), no, jos rahaa jää säästöön on väärät harrastukset...

Hieman olisin kaivannut enemmän vielä oheisohjelmaa, esim. trial-rataa, näytöksiä ja sen sellaista, mutta kyllä tapahtuma oli ilmankin kymppi plus!
Kangasalaan on huono verrata, koska kyseessä on ihan eri tapahtuma, toinen on kilpailu ja toinen festivaali enkä oikeastaan osaa sanoa että kumpi on parempi. Ihan sama oikeastaan, koska kumpikin on kuopattu ainakin näiltä osin. Täytyy toivoa, että ensi vuonna järjestetään jokin 24h tapahtuma täällä etelässä, pakkohan tuollainen on kerran vuodessa tempaista. Jos ei, niin lähimmät löytyy Vuokatista ja Leviltä eikä sinne paljon raahata Jopoja, BMX:iä tai sohvia...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti