keskiviikko 31. elokuuta 2011

Pientä päivitystä

Onpa vierähtänyt aikaa viime päivityksestä, mikä oikeastaan johtuu siitä, että olen pikkuhiljaa väsäillyt raporttia pyöräretkestämme itä-Suomeen saamatta sitä valmiiksi. Yritän nyt ryhdistäytyä tämän tai ensi viikon aikana ja saada sen julki (se on noin 80% valmis...), sillä nyt viikonloppuna (3.9) on edessä elämäni ensimmäinen cyclocross kisa, mistä taatusti tulee juttu ja kuvia.

Toinen syy miksi mitään ei ole kuulunut on se, että en oikeastaan ole ajanut pyörällä sen enempää loppukesästä. Kaikki aika on mennyt töissä, purjehtiessa, kaljaa juodessa ja juostessa. Nyt onneksi alkaa lempi vuodenaikani, syksy, joten kaiken järjen mukaan motivoidun taas kaivamaan maasturit tallista ja syöksyn metsään mutakylpyyn.

Pyöräretkiraporttia odotellessa, vähän fillarointiin liittyvää tsemppimusaa.


Rock hard, ride free. Siinäpä aika hyvin kiteytetty homman nimi.


Tätä siis luvassa lauantaina 3.9 kello 15.00 Keimolassa, Vantaalla.
Tekis mieli opiskella hollantia, on se vaan niin hauskan kuuloinen ja kaunis kieli.